Turvavire – oppimisen, hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen perusta

Mitä turvavire tarkoittaa? Tutustu siihen, miten koettu turvallisuus ja hermoston tila vaikuttavat ajatteluun, toimintakykyyn ja hyvinvointiin

Mitä turvavire tarkoittaa?

Turvavire ei tarkoita täydellistä rauhallisuutta tai sitä, ettei ihminen saisi jännittää, innostua tai aktivoitua. Sillä voidaan kuvata tilaa, jossa ihminen kokee olonsa riittävän turvalliseksi ja hänen käytettävissään on tilanteeseen nähden riittävästi voimavaroja ajatteluun, oppimiseen, vuorovaikutukseen ja toimintaan.

Neuromielessä turvavire toimii pedagogisena käsitteenä, joka auttaa tarkastelemaan ihmisen toimintaa hermoston säätelyn, koetun turvallisuuden ja ympäristön näkökulmasta. Se ei ole lääketieteellinen diagnoosi eikä yksittäinen mitattava fysiologinen tila.

Turvallisuus ei tarkoita vain vaaran puuttumista

Turvallisuuden kokemus rakentuu monista tekijöistä. Siihen voivat vaikuttaa ympäristö, aikaisemmat kokemukset, ihmissuhteet, kehon sisäiset tuntemukset, tilanteen ennakoitavuus sekä se, kuinka hyvin käytettävissä olevat voimavarat vastaavat tilanteen vaatimuksia.

Siksi kaksi ihmistä voi kokea saman tilanteen hyvin eri tavoin.

Toiselle uusi ympäristö voi olla kiinnostava ja sopivasti aktivoiva. Toiselle sama ympäristö voi merkitä voimakasta aistikuormitusta, epävarmuutta tai sosiaalista kuormitusta.

Kokemus ei siis synny vain siitä, mitä ympäristössä objektiivisesti tapahtuu, vaan myös siitä, miten ihminen pystyy tilanteessa vastaanottamaan, tulkitsemaan ja säätelemään siihen liittyvää informaatiota.

Turvavire ei ole sama asia kuin rauhallisuus

Hermoston tarkoitus ei ole pitää ihmistä jatkuvasti mahdollisimman rauhallisena.

Tarvitsemme aktivaatiota esimerkiksi oppimiseen, liikkumiseen, ongelmanratkaisuun, esiintymiseen, innostumiseen ja tavoitteelliseen toimintaan.

Siksi turvavire voi olla myös energinen.

Ihminen voi olla innostunut, aktiivinen, nauraa, keskustella vilkkaasti tai keskittyä intensiivisesti ja olla silti tilassa, jossa toiminta on joustavaa ja tilanteeseen sopivaa.

Olennaista ei ole mahdollisimman matala vireystila vaan säätelyn joustavuus: pystyykö ihminen käyttämään osaamistaan, muuttamaan toimintaansa tilanteen mukaan ja palautumaan kuormituksesta.

Mitä kuormituksessa tapahtuu?

Kun tilanne koetaan vaativaksi, elimistö käynnistää tarkoituksenmukaisia stressi- ja säätelyreaktioita. Lyhytaikainen aktivoituminen kuuluu normaaliin toimintaan eikä ole itsessään haitallista.

Jos kuormitus kuitenkin kasvaa voimakkaaksi tai jatkuu pitkään suhteessa ihmisen voimavaroihin ja palautumiseen, sillä voi olla vaikutuksia muun muassa tarkkaavuuteen, työmuistiin, kognitiiviseen joustavuuteen ja toiminnanohjaukseen.

Tämä auttaa ymmärtämään tärkeää arjen ilmiötä:

Ihminen voi osata jotakin, vaikka hän ei juuri sillä hetkellä pysty käyttämään osaamistaan.

Kuormittunut oppilas ei siis välttämättä tarvitse ensimmäiseksi lisää vaatimuksia tai kehotusta yrittää enemmän. Työntekijän toimintakyvyn heikkeneminen ei myöskään automaattisesti tarkoita motivaation puutetta.

Joskus olennaisempaa on kysyä, mikä kuormittaa ja mikä auttaisi palauttamaan käytettävissä olevia voimavaroja.

Turvavire tukee oppimisen edellytyksiä

Oppiminen tarvitsee riittävästi aktivaatiota. Liian yksinkertainen väite ”stressi estää oppimisen” ei kuitenkaan pidä tutkimustiedon valossa sellaisenaan paikkaansa.

Stressin vaikutukset muistiin ja oppimiseen riippuvat muun muassa stressin voimakkuudesta, ajoituksesta, opittavasta asiasta ja siitä, mitä muistamisen vaihetta tarkastellaan.

Voimakas akuutti stressi voi kuitenkin vaikeuttaa useita toiminnanohjauksen osa-alueita ja esimerkiksi opitun asian palauttamista mieleen.

Pedagogisesti tästä seuraa tärkeä näkökulman muutos.

Kun oppija ei pysty toimimaan odotetulla tavalla, ennen johtopäätöstä osaamisesta tai motivaatiosta kannattaa tarkastella myös:

vireystilaa ja kuormitusta
aistiympäristöä
tehtävän vaatimuksia
ennakoitavuutta
sosiaalista tilannetta
mahdollisuutta taukoihin
saatavilla olevaa tukea

Hyvä oppimisympäristö ei poista kaikkea haastetta. Se auttaa pitämään haasteen sellaisella tasolla, että oppijalla on mahdollisuus käyttää taitojaan ja rakentaa uusia.

Turvallisuus syntyy myös ihmisten välillä

Ihminen säätelee itseään, mutta ei vain yksin.

Vuorovaikutus voi vaikuttaa tunteisiin, käyttäytymiseen ja fysiologiseen aktivoitumiseen. Yhteissäätelyllä tarkoitetaan ihmisten välistä vastavuoroista säätelyä, jossa toisen ihmisen toiminta voi tukea tilanteen hallintaa ja tunteiden säätelyä.

Erityisen merkittävää tämä on lapsuudessa, jolloin itsesäätely kehittyy pitkälti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Yhteissäätely ei kuitenkaan lopu aikuisuuteen.

Hyväksytyksi tuleminen, kuulumisen kokemus, ennakoitava vuorovaikutus ja turvalliset ihmissuhteet ovat ihmiselle merkityksellisiä koko elämän ajan.

Turvaa välittävä vuorovaikutus voi olla hyvin arkista:

rauhallinen ja selkeä puhe
ennakoitava toiminta
kuunteleminen
riittävä aika vastata
hyväksyvä katsekontakti silloin, kun se tuntuu ihmisestä hyvältä
mahdollisuus vaikuttaa omaan tilanteeseen
rajojen kunnioittaminen
kokemus siitä, ettei tarvitse jatkuvasti puolustautua tai peittää omaa tapaansa olla

Yhteissäätely ei tarkoita sitä, että toisen ihmisen tunnetila pitäisi ”korjata”. Sen tehtävä voi olla yksinkertaisesti auttaa ihmistä pysymään tilanteessa tavalla, joka tuntuu riittävän turvalliselta ja hallittavalta.

Turvavire näyttää erilaiselta eri ihmisillä

Turvavirettä ei voida tunnistaa yhden ulkoisen käyttäytymismerkin perusteella.

Yksi ihminen hakeutuu turvallisessa tilanteessa keskusteluun, toinen hiljaisuuteen. Yksi tarvitsee liikettä, toinen paikallaan olemista. Yhdelle katsekontakti tukee yhteyttä, toiselle sen vähentäminen helpottaa keskittymistä ja vuorovaikutusta.

Tämä on erityisen tärkeää neurokirjon ja neurodiversiteetin näkökulmasta.

Tavoitteena ei ole saada kaikkia näyttämään ulospäin samanlaisilta. Olennaisempaa on rakentaa ympäristöjä, joissa erilaiset hermostot voivat toimia mahdollisimman hyvin.

Turvallisen näköinen käyttäytyminen ja ihmisen sisäinen kokemus eivät myöskään aina ole sama asia.

Siksi paras lähtökohta on kiinnostus:

Miltä tämä tilanne tuntuu juuri tästä ihmisestä?

Miten turvavirettä voidaan tukea?

Turvallisuuden kokemusta ei voida käskeä syntymään. Sitä voidaan kuitenkin tukea ympäristön, vuorovaikutuksen ja toimintatapojen avulla.

Hyödyllisiä keinoja voivat olla esimerkiksi:

ennakoitavat rakenteet
selkeät ja ymmärrettävät ohjeet
sopivat vaatimukset
mahdollisuus valintoihin ja vaikuttamiseen
riittävät tauot
aistiympäristön muokkaaminen
liikkeen salliminen
rauhallinen vuorovaikutus
yksilöllisten säätelykeinojen hyväksyminen
yhteissäätely
riittävä palautuminen

Kaikki keinot eivät sovi kaikille. Säätelyn tukeminen on siksi parhaimmillaan yksilöllistä eikä valmiiden rauhoittumiskeinojen tarjoamista kaikille samalla tavalla.

Kolme tärkeintä asiaa

Turvavire ei tarkoita jatkuvaa rauhallisuutta. Olennaista on tilanteeseen sopiva ja joustava säätely.
Kuormitus voi vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ihminen pystyy käyttämään olemassa olevia taitojaan, tarkkaavaisuuttaan, muistiaan ja toiminnanohjaustaan.
Turvallisuuden kokemusta voidaan tukea sekä ympäristöä muuttamalla että vuorovaikutuksen ja yhteissäätelyn avulla.

Kun käyttäytymistä tarkastellaan tämän näkökulman kautta, kysymys muuttuu.

”Miksi hän toimii noin?” rinnalle voidaan nostaa:

”Mitä hänen hermostonsa ja toimintakykynsä tarvitsevat tässä tilanteessa?”

Se avaa mahdollisuuden kohtaamiseen, jossa ihmistä ei ensimmäiseksi yritetä muuttaa – vaan pyritään ymmärtämään, millaisissa olosuhteissa hän pystyy parhaiten olemaan oma itsensä, oppimaan, osallistumaan ja toimimaan.

Lähteet ja lisälukeminen

Girotti, M. ym. (2018). Prefrontal cortex executive processes affected by stress in health and disease. Progress in Neuro-Psychopharmacology and Biological Psychiatry, 85, 161–179.

Shields, G. S., Sazma, M. A. & Yonelinas, A. P. (2016). The effects of acute stress on core executive functions: A meta-analysis and comparison with cortisol. Neuroscience & Biobehavioral Reviews, 68, 651–668.

Shields, G. S., Sazma, M. A., McCullough, A. M. & Yonelinas, A. P. (2017). The effects of acute stress on episodic memory: A meta-analysis and integrative review. Psychological Bulletin, 143(6), 636–675.

Bornstein, M. H. ym. (2023). Coregulation: A multilevel approach via biology and behavior. Development and Psychopathology.

Slavich, G. M. (2020). Social Safety Theory: A biologically based evolutionary perspective on life stress, health, and behavior. Annual Review of Clinical Psychology, 16, 265–295.

Kategoriat: : Hermosto ja säätely