NEUROMIELEN PÄIVÄKIRJA

Tämä blogi kantaa nimeä NEUROMIELEN PÄIVÄKIRJA.
Käy lukemassa Neuromielen tarina!

Neuromielen tarina

                   
                    6.10.2026











Mitä kaikkea Neuromieli oikeastaan on? 

Jos Neuromieltä katsoo ulkopuolelta, sen voi nähdä yrityksenä, joka tekee koulutuksia, musiikkia, valmennuksia ja erilaisia neurosensitiivisiä materiaaleja, mutta se on oikeasti paljon enemmän. Neuromieli on alkanut kasvaa mielessä ja sydämessäni jo vuosia sitten, mutta tämän vuoden aikana se on kasvanut kokonaisuudeksi, jossa yhdistyvät hermoston toiminta, neurodiversiteetti, pedagogiikka, mielenterveys, hyvinvointi, musiikki, kokemuksellinen oppiminen, tuotekehitys ja teknologia. Ja tämän kaiken takana on tähän asti ollut yksi ihminen.

Kaikki alkoi yhdestä kysymyksestä 

Neuromielen taustalla on ollut hyvin yksinkertainen, mutta samalla suuri kysymys: Entä jos ihmisen käyttäytymistä ei ensimmäiseksi arvioitaisikaan sen perusteella, mitä hän tekee – vaan pysähdyttäisiin miettimään, mitä hänen hermostossaan, ympäristössään ja kokemuksessaan juuri sillä hetkellä tapahtuu? Tästä ajatuksesta alkoi rakentua Neuromielen oma tapa tarkastella ihmistä. 

Siitä syntyivät käsitteet Neuromielentila, Neuroprofiili, Säätelyprofiili sekä Neuroherkkyys, ja niiden ympärille alkoi muodostua laajempi neurosensitiivinen ajattelutapa, jonka yksi tärkeimmistä periaatteista on: 

Käyttäytyminen on viesti omasta neuromielentilasta

Ajatus on lopulta hyvin inhimillinen. Emme kaikki koe samaa ympäristöä samalla tavalla, emme kuormitu samoista asioista, emme palaudu samalla tavalla, emmekä tarvitse samanlaista tukea oppiaksemme, työskennelläksemme tai voidaksemme hyvin. Neuromieli pyrkii tekemään tätä näkymätöntä yksilöllisyyttä näkyväksi. 

Yhdestä ajatuksesta alkoi kasvaa kokonainen maailma

Vähitellen teoriasta alkoi syntyä käytännön välineitä, koulutuksia opettajille ja työyhteisöille, materiaaleja lapsille, nuorille, vanhemmille ja ammattilaisille. Neuroprofiileja ja säätelyprofiileja, kartoituksia, testejä ja digitaalisia työvälineitä. Verkkokursseja, valmennuksia ja Neuromielen maailma -kokonaisuuksia. Työhyvinvoinnin malleja, sensorisia tuotteita ja lopulta myös kokonaisia digitaalisia palveluita, joiden tavoitteena on auttaa ihmistä ymmärtämään omaa tapaansa kokea, toimia ja säädellä itseään. Samalla Neuromieli alkoi etsiä tapaa välittää tietoa muutenkin kuin luennoimalla - siitä syntyi Neuromielen omintakeinen tapa, välittää tieteellistä tietoa musiikin avulla.

Kun tieto ei jää vain sanoiksi 

Neuromielen musiikin lähtökohtana on ajatus siitä, että kaikkea tärkeää ei tarvitse vain ymmärtää järjellä - sen voi myös kokea. Kappaleissa käsitellään esimerkiksi turvavirettä, itsesäätelyä, kohtaamista, neurokirjoa, luovuutta, herkkyyttä ja hermoston toimintaa - ihan kaikkea mitä Neuromielen asiantuntijuus pitää sisällään. Musiikki ei ole Neuromielessä koriste koulutuksen ympärillä, vaan se on osa menetelmää - pedagoginen työväline. Sen kautta sama asia voidaan kuulla, tuntea ja ehkä muistaa aivan eri tavalla, kuin pelkän puheen kautta. Siksi Neuromielen yksi keskeinen ajatus on: Tietoa ei tarvitse vain kuulla - sen voi myös kokea. 

Yhden ihmisen yritys – mutta monen alan työ 

Neuromielen rakentaminen on tarkoittanut samaan aikaan hyvin monenlaista työtä. On ollut teoria- ja asiantuntijatyötä, tutkimustiedon soveltamista ja pedagogista suunnittelua. On ollut koulutusten, palveluiden ja tuotteiden kehittämistä. On ollut kirjoittamista, sanoittamista, musiikkituotantoa ja visuaalisen maailman rakentamista. On ollut verkkokursseja, verkkosivuja, verkkokauppaa, sovelluskehitystä ja tekoälyn hyödyntämistä. On ollut markkinointia, myyntiä, hinnoittelua, rahoitushakemuksia, sopimuksia ja tekijänoikeuksia. Ja tietenkin valtava määrä sellaista työtä, jota kukaan ei koskaan näe valmiissa tuotteessa. Kokeilemista. Korjaamista. Uudelleen tekemistä. Luopumista. Ajattelemista. Ja niitä hetkiä, jolloin yhdestä pienestä ajatuksesta syntyy jotain aivan uutta. Jos saman kokonaisuuden rakentaisi suurempi organisaatio, mukana olisi todennäköisesti asiantuntijoita useilta eri aloilta: pedagogiikasta, psykologiasta, viestinnästä, markkinoinnista, teknologiasta, tuotekehityksestä, musiikkituotannosta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Neuromielessä nämä maailmat ovat tähän asti kohdanneet yhden työpöydän äärellä. 

Neuromielen tarkoitus ei ole rakentaa järjestelmää ihmisen ympärille 

Päinvastoin - sen tarkoitus on auttaa rakentamaan ympäristöjä, joissa ihmisen ei tarvitse jatkuvasti muuttaa itseään sopiakseen ympäristöön. Koulussa se voi tarkoittaa sitä, että kysymme ennen käyttäytymiseen puuttumista, mistä kuormitus syntyy. Työpaikalla sitä, että erilaiset tavat keskittyä, palautua ja osallistua, voivat olla sallittuja. Perheessä sitä, että ihmisen reaktiota ei aina tulkita tahalliseksi. Ja yksilölle sitä, että oman toimintansa ymmärtämiseen löytyy uudenlaisia sanoja. 

Neuromoninaisuus ei Neuromielessä tarkoita pientä ihmisryhmää - se tarkoittaa ihmisyyden moninaisuutta. Meillä kaikilla on omanlaisemme hermosto, kokemushistoria, tapa havaita maailmaa ja tapa säädellä itseämme, siksi neurosensitiivisyys ei ole vain joidenkin ihmisten huomioimista. Se on parempaa kaikkien ihmisten huomioimista. 

Neuromieli on edelleen kesken 

Ja niin sen kuuluukin olla, koska kyse ei ole mistään valmiista paketista, vaan Neuromieli on täysin omanlainen ja uudenlainen hyvinvointikonsepti; Neuromieli yhdistää useita eri tieteenaloja, käytännön kokemustietoa ja taidetta. Mutta vaikka Neuromieli on vasta matkansa alussa, niin välillä on tärkeää pysähtyä katsomaan myös taaksepäin. 

Neuromieli on löytänyt oman identiteettinsä, ja samalla voidaan todeta, ettei tässä ole enää kyse muutamasta koulutuksesta tai muutamasta tuotteesta. On syntynyt oma kieli, oma näkökulma, oma pedagoginen ajattelu, oma tapa käyttää musiikkia tiedon välittämiseen ja kokonainen joukko palveluita, tuotteita ja työvälineitä. Ja ennen kaikkea yksi yhteinen tavoite: rakentaa maailmaa, jossa ihmisen ei tarvitse ensin muuttua tullakseen ymmärretyksi.  Siinä on Neuromielen ydin. 

Neuromieli on uusi normaali - ja ehkä jonain päivänä tällaiselle ajattelulle ei enää tarvita edes omaa nimeä. Se on silloin vain tapa, jolla kohtaamme toisemme. 

- Heidi -


Yrittäjän päivä 5.9. 2026
- ja tarina omasta yrittäjyyden alkutaipaleesta

Puoli vuotta yrittäjänä – ja ehkä tärkein oppini tähän asti on ollut tämä:
oman näköinen yritys ei synny valmiina - se rakentuu pala palalta.

Neuromielen ensimmäiset kuukaudet ovat olleet intensiivistä kasvun, oppimisen ja oman suunnan kirkastamisen aikaa. Yrittäjyys on tarkoittanut minulle monen uuden taidon opettelua. Olen rakentanut kotisivuja, verkkokauppaa, verkkokursseja ja sosiaalisen median sisältöjä – välillä yrityksen ja erehdyksen kautta, välillä ihmetellen, miten paljon yhden ihmisen oikeastaan pitäisi osata. Näin jälkikäteen ajatellen, juuri siinä on ollut jotain arvokasta.

Kun olen joutunut itse pysähtymään jokaisen sanan, palvelun, visuaalisen ratkaisun ja rakenteen äärelle, olen samalla joutunut vastaamaan yhä uudelleen kysymykseen:
Mikä Neuromieli oikeastaan on – ja miksi se on olemassa? Vastaus alkaa olla kirkas.

Neuromieli syntyi vuosien työstä neurokirjon lasten, nuorten ja perheiden parissa. Olen nähnyt läheltä, kuinka helposti huomio kiinnittyy siihen, mikä ihmisessä on vaikeaa, poikkeavaa tai korjattavaa. Samalla vahvuudet, yksilöllisyys ja ihmisen oma tapa olla maailmassa voivat jäädä liian vähälle huomiolle. Haluan olla rakentamassa toisenlaista ajattelua - sellaista, jossa ihmisen ei tarvitse käyttää kohtuuttomasti voimavarojaan mahtuakseen ympäristöönsä, vaan myös ympäristö oppii joustamaan, ymmärtämään ja kohtaamaan.

Työvuosieni aikana olen huomannut myös yhden asian yhä uudelleen: ihminen pystyy usein parhaimpaansa silloin, kun hän kokee olevansa turvassa ja hyväksytty omana itsenään. Siksi yhteys, luottamus ja turvallisuuden kokemus ovat Neuromielen ajattelun ytimessä.

Taustallani yhdistyvät kasvatustiede, työ- ja organisaatiopsykologia, neurokirjon asiantuntemus, pitkä käytännön työ lasten ja nuorten kanssa sekä kiinnostus hermoston toimintaan, oppimiseen ja hyvinvointiin. Ja sitten on musiikki.

Musiikki on kulkenut mukanani lähes koko elämäni ja myös ammatillisessa työssäni vuosikymmenten ajan. Viime kuukausina ymmärsin lopulta, ettei minun tarvitse pitää osaamiseni eri puolia erillään. Päinvastoin - juuri niiden yhdistelmä on Neuromielen vahvuus, ja siitä syntyi Neuromielen koulutuskonsepti: kokemuksellista oppimista, jossa tieto yhdistyy musiikkiin, tunteisiin ja oivalluksiin. Tavoitteena ei ole vain tietää enemmän, vaan ymmärtää syvemmin – ja pystyä viemään ymmärrys käytännön kohtaamisiin, työhön ja arkeen.

Neuromielen matkan varrella myös yritysidea on elänyt ja tarkentunut. Olen kokeillut, arvioinut uudelleen ja välillä luopunutkin ajatuksista. Enää en ajattele sitä hapuiluna. Ajattelen sen olevan juuri sitä, mitä uuden rakentaminen parhaimmillaan on: uteliaisuutta, rohkeutta kokeilla ja kykyä muuttaa suuntaa, kun ymmärrys kasvaa.

Kun katson Neuromielen ensimmäisiä somejulkaisuja ja vertaan niitä siihen, miltä yritys näyttää tänään, näen valtavan kehityksen. Valmista ei silti ole – eikä tarvitsekaan olla. Perusta on nyt rakennettu, suunta on kirkastunut ja ehkä ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että kaikki ne hieman erilaisilta näyttäneet palaset omassa työ- ja elämänhistoriassani ovat löytäneet paikkansa samassa kokonaisuudessa.

Neuromieli alkaa näyttää siltä, miltä sen kuuluukin näyttää: OMALTA!

Yrittäjyys on opettanut minulle jo nyt paljon rohkeudesta, epävarmuuden sietämisestä ja oman osaamisen arvostamisesta - ja matka on vasta alussa. Kaikkea ei tarvitse osata eikä nähdä valmiiksi - useimmiten ensimmäinen askel on yksinkertaisesti se, että uskaltaa yrittää. 💛

Hyvää yrittäjänpäivää vuoden jokaiselle päivälle – ja erityisesti teille, joiden päässä pyörii ajatus omasta yrityksestä, mutta jotka vielä mietitte, uskallatteko.

– Heidi
Neuromieli

Perjantai 7.8.2026
Kun oman osaamisen myyminen tuntuu itsensä kehumiselta

Oman osaamisen esille tuominen on ollut minulle yllättävän vaikeaa. Ei siksi, ettenkö tietäisi osaavani, vaan siksi, että markkinoinnin maailmassa oma asiantuntijuus pitäisi osata sanoittaa vahvasti ääneen: kertoa, mitä osaa, miksi juuri oma näkökulma on arvokas ja miksi jonkun kannattaisi ostaa juuri minun koulutukseni tai palveluni. Se on tuntunut välillä melkein siltä kuin en myisi osaamistani, vaan kehuisin ja nostaisin itseäni.

Kun oma työ rakentuu ihmisyydelle, herkkyydelle ja aidolle kohtaamiselle, itsensä nostaminen esiin voi tuntua vieraalta. Mielessä herää helposti kysymyksiä: Saanko sanoa tämän itsestäni? Kuulostanko liian itsevarmalta? Mitä muut ajattelevat? Pitäisikö vain antaa työn puhua puolestaan? Mutta jos omaa osaamistaan jatkuvasti pienentää tai piilottaa, miten kukaan voi tietää, mitä kaikkea sen taustalla todella on?

Tänään pysähdyin tämän äärelle nähdessäni Itä-Suomen yliopiston ilmoituksen lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin perusopinnoista. Luin koulutuksen sisältöä ja mietin kuinka tärkeä ja arvokas kokonaisuus se on – ja tuo koulutus on myös minulla! Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin opinnot ovat osa kasvatustieteen maisterin tutkintoni laaja-alaista koulutuspohjaa. Niiden rinnalla osaamistani rakentavat erityispedagogiikan laajat opinnot, työ- ja organisaatiopsykologian opinnot sekä pitkä käytännön työkokemus psykiatriasta, lastensuojelusta, kouluista ja erityisopetuksesta.

Yhtäkkiä näin oman koulutus- ja kokemustaustani hieman ulkopuolisen silmin. Minun ei tarvitse keksiä asiantuntijuuttani - minun ei tarvitse liioitella sitä. Minun ei tarvitse myöskään pyydellä sitä anteeksi. Olen rakentanut osaamistani pitkään – opiskelemalla, tekemällä työtä hyvin erilaisissa ympäristöissä, kohtaamalla ihmisiä heidän elämänsä herkimmissä vaiheissa ja yhdistämällä tutkimustietoa käytännön kokemukseen. Neuromieli ei ole syntynyt tyhjästä. Se on kasvanut vuosien koulutuksesta, työstä, havainnoista, kysymyksistä ja syvästä halusta ymmärtää ihmistä pintaa syvemmältä.

Ehkä oman osaamisen näkyväksi tekeminen ei olekaan itsensä myymistä. Ehkä se on vastuun ottamista siitä, ettei kaikkea opittua ja koettua jätä piiloon. Se on sen kertomista, millaista tietoa, ymmärrystä ja tukea pystyy tarjoamaan toisille. Asiantuntijuus ei myöskään tarkoita sitä, että tietäisi kaiken. Minulle se tarkoittaa vahvaa koulutuksellista perustaa, pitkää käytännön kokemusta, kykyä yhdistää eri tieteenaloja sekä halua tarkastella omaa ajattelua jatkuvasti kriittisesti ja oppia lisää.

Siksi harjoittelen nyt sanomaan tämän ääneen: Minulla on laaja-alainen ja vahva koulutustausta. Minulla on pitkä ja monipuolinen käytännön kokemus. Minulla on oma, perusteltu tapa yhdistää kasvatustiedettä, erityispedagogiikkaa, psyykkistä hyvinvointia, neuropsykiatriaa, työelämän ilmiöitä ja hermoston toimintaa. Minulla on oikeus kutsua itseäni erityisasiantuntijaksi. Ei siksi, että haluaisin nostaa itseni muiden yläpuolelle, vaan siksi, että minun ei enää tarvitse pienentää sitä, minkä eteen olen tehnyt valtavasti työtä.

Ehkä rinta rottingilla ei tarkoita kovuutta tai äänekkyyttä. Ehkä se voi tarkoittaa rauhallista varmuutta: sitä, että seisoo oman osaamisensa takana, omana itsenään. Näkyväksi tuleminen voi tuntua hermostossa asti. Silti sitäkin voi harjoitella – vähitellen, omassa tahdissa ja omalla tavalla. Tänään harjoittelen olemalla piiloutumatta ja piilottelematta omaa osaamistani.

Hyvää viikonloppua!

-Heidi / Neuromieli

Neuromielen päiväkirja 6.8.2026

Kun kynä katosi pulpetilta – menetimmekö samalla yhden oppimisen tärkeistä välineistä? 

Koulujen alkaessa ensi viikolla olisi hyvä pysähtyä kysymään, onko digitalisaation keskellä jäänyt liian vähälle jotain hyvin yksinkertaista: kynä, paperi ja käsin kirjoittaminen. Tänään keskustelin omien kurssimateriaalieni yhteydessä käsin kirjoittamisesta, ja keskustelussa nousi esiin havainto, jonka uskon monen tunnistavan: kynällä kirjoittaminen tuntuu nykyisin usein työläämmältä ja vaativammalta kuin koneella kirjoittaminen. Minusta juuri tähän kannattaa pysähtyä. Entä jos kynällä kirjoittaminen tuntuu vaativammalta osittain siksi, että teemme sitä niin paljon vähemmän? Ja vielä tärkeämmin: onko juuri tuo vaativuus yksi niistä asioista, joiden vuoksi kynällä kirjoittamista tarvitaan? Viimeisen vuosikymmenen aikana suomalainen koulu on digitalisoitunut voimakkaasti.

Digitaalisista välineistä on tullut luonnollinen osa oppimista, ja parhaimmillaan ne lisäävät saavutettavuutta, mahdollistavat yksilöllisiä tukikeinoja ja tarjoavat oppimiseen mahdollisuuksia, joita paperi ei voi tarjota. Samalla kuitenkin monessa koulussa kynällä kirjoittamisen, vihkotyöskentelyn ja painettujen materiaalien osuus on vähentynyt. Siksi kysymys ei enää ole vain siitä, osaavatko lapset käyttää digitaalisia välineitä - kysymys on myös siitä, saavatko heidän aivonsa, kehonsa ja kehittyvät taitonsa riittävästi sellaista harjoitusta, jota käsin kirjoittaminen tarjoaa.

Kynällä kirjoittaminen ei ole vain hitaampaa näppäilyä 

Käsin kirjoittamisessa tapahtuu paljon enemmän kuin valmiin kirjaimen tuottaminen paperille. Kirjoittajan täytyy muodostaa kirjain liikkeenä: katse seuraa jälkeä, käsi säätelee kynän liikettä ja painetta, sormien ja ranteen hienomotoriikka työskentelee ja samalla kirjoittaja pitää mielessään sen, mitä hän aikoo sanoa. Näkö-, liike- ja tuntoaisti tuottavat jatkuvasti palautetta toiminnasta. Käsin kirjoittaminen harjoittaa hienomotoriikkaa, silmän ja käden yhteistyötä, liikkeiden suunnittelua, kynäotetta ja kirjoittamisen sujuvuutta. Kun käsiala automatisoituu, itse kirjainten tuottaminen vaatii vähitellen vähemmän tietoista kapasiteettia. Silloin työmuistin resursseja vapautuu ajatusten muodostamiseen, tekstin jäsentämiseen ja sisältöön. Siksi käsinkirjoitustaito ei ole vain kaunis lisä. Se on yksi kirjoittamisen perustaidon osa.

Hitaus voi olla oppimisen kannalta hyödyllistä

Koneella kirjoittamisen kiistaton etu on nopeus, ja se on monissa tilanteissa erinomainen asia. Pitkien tekstien tuottamisessa, muokkaamisessa ja saavutettavuuden tukena - näppäimistö voi olla ylivoimainen väline. Mutta oppimisessa nopeus ei aina ole sama asia kuin tehokkuus. Kun kaikkea kuultua ei ehdi kirjoittaa käsin sanasta sanaan, oppijan on useammin tehtävä jotain olennaista: valittava, tiivistettävä, jäsennettävä ja muotoiltava tieto uudelleen - ja juuri tämä aktiivinen käsittely voi vahvistaa ymmärtämistä ja muistamista.

Entä hermosto – voiko kynä myös rauhoittaa? 

Tässä kohtaa haluan olla erityisen tarkka, ja sen vuoksi ei ole perusteltua sanoa, että kynällä kirjoittaminen automaattisesti aktivoisi parasympaattista hermostoa, vagushermoa tai siirtää ihmisen johonkin tiettyyn hermoston tilaan. Ihmisen autonominen säätely ei toimi näin yksinkertaisesti, mutta silti käsin kirjoittaminen voi joillekin oppijoille olla hermoston säätelyä tukeva työskentelytapa. Miksi? Paperilla työskentely voi rajata tehtäväympäristöä, sillä paperissa ei ole ilmoituksia, välilehtiä, viestejä, videoita tai yhden kosketuksen päässä odottavaa toista ärsykettä. Katseella on yksi rajattu pinta, ja käsillä on konkreettinen tehtävä.

Kirjoittamisen tempo on usein näppäilyä hitaampi ja liike on toistuvaa, tarkoituksenmukaista ja jatkuvan sensorisen palautteen ohjaamaa. Tällainen ympäristö voi vähentää huomion jatkuvaa uudelleensuuntaamista ja joidenkin oppijoiden kokonaiskuormitusta. Käytännössä kynä ja paperi voivat siis muodostaa eräänlaisen sensomotorisen ankkurin: huomio palaa käteen, liikkeeseen, paperiin ja käsiteltävään asiaan.

Neuromielen näkökulmasta rauhoittuminen ei synny siitä, että kynä olisi biologisesti “rauhoittava esine”, vaan siitä, että tehtävän rakenne ja ympäristön ärsyketaso voivat sopia kyseisen ihmisen säätelytarpeisiin paremmin. Ja tärkeää on tietysti muistaa yksilöllisyys; Oppilaalle, jolla on esimerkiksi merkittäviä hienomotorisia vaikeuksia, kehityksellistä koordinaatiohäiriötä tai kirjoittamiseen liittyvää voimakasta kuormitusta, pitkä käsinkirjoitustehtävä voi tehdä juuri päinvastoin: lisätä ponnistelua, turhautumista ja kuormitusta. Silloin tietokone, puheentunnistus tai muu apuväline voi vapauttaa kapasiteettia varsinaiseen oppimiseen. Neurosensitiivinen pedagogiikka ei siis määrää kaikille samaa välinettä. Se kysyy: mikä tukee tämän oppijan oppimista ja säätelyä tässä tehtävässä?

Palaan tämänpäiväiseen keskusteluun.

Jos kynällä kirjoittaminen tuntuu monesta nykyisin koneella kirjoittamista raskaammalta, ensimmäinen ratkaisu ei välttämättä ole kynätyöskentelyn vähentäminen entisestään, sillä joskus vaikeammalta tuntuva tekeminen kertoo yksinkertaisesti siitä, että taito tarvitsee harjoitusta. Käsialan sujuvuus, hienomotorinen hallinta ja kyky tuottaa ajatuksia käsin eivät kehity ilman toistoja. Taito, jota ei käytetä, ei myöskään automatisoidu samalla tavoin kuin taito, jota harjoitellaan säännöllisesti. Siksi ensi viikolla alkavassa koulussa toivoisin näkeväni teknologian rinnalla enemmän myös tätä:
- vihkoja, joihin todella kirjoitetaan
- omia käsin tehtyjä muistiinpanoja
- käsitekarttoja, nuolia, piirroksia ja luonnoksia
- tehtäviä, joissa tietoa tiivistetään omin sanoin
- hetkiä, jolloin ruutu suljetaan kokonaan
- kirjoittamista, jossa tavoitteena ei ole kaunis käsiala vaan ajatteleminen kynän avulla
- sekä yksilöllisiä vaihtoehtoja niille oppijoille, joille käsin kirjoittaminen muodostaa kohtuuttoman esteen.
Kyse ei ole paluusta menneisyyteen – eikä kyse ei ole siitä, että digitaaliset välineet pitäisi poistaa koulusta. Kyse on siitä, ettei teknologinen mahdollisuus saa muuttua pedagogiseksi automaatioksi. Kaikkea, minkä voi tehdä koneella, ei tarvitse tehdä koneella.

Ehkä kynä tarvitsee paluun pulpetille 

Kynä on hidas, se vaatii liikettä, se vaatii harjoittelua. Se ei korjaa virhettä yhdellä näppäimellä - eikä tarjoa seuraavaa ärsykettä, jos tehtävä alkaa tuntua tylsältä. Ja ehkä juuri siksi sillä on edelleen erityinen paikka oppimisessa. Käsin kirjoittaminen voi tukea kirjainten ja kirjoittamisen oppimista, hienomotorista kehitystä, tiedon aktiivista käsittelyä, muistamista ja ajatusten jäsentämistä. Joillekin oppijoille paperi voi lisäksi tarjota ruutua rajatumman ja säätelyn kannalta helpomman työskentely-ympäristön.

Digitaidot ovat tämän päivän perustaitoja. Niitä tarvitaan - eikä koulun tehtävä ole kääntää kelloa taaksepäin, mutta myös kyky pysähtyä yhden asian äärelle, sietää tekemisen hitautta, muodostaa ajatus itse ja viedä se käden liikkeenä paperille - on taito. Ehkä uuden lukuvuoden yksi tärkeimmistä digitaidoista onkin oppia tunnistamaan, milloin digilaitetta ei tarvita. Ja joskus paras oppimisväline voi edelleen olla hämmästyttävän yksinkertainen: kynä, paperi ja rauha ajatella.

— Heidi Tapaninaho /Neuromieli

NEUROMIELI
– Mistä oikein on kyse?

Neuromieli syntyi yhdestä perusajatuksesta: kun ymmärrämme paremmin hermoston toimintaa, voimme ymmärtää paremmin myös itseämme ja toisiamme.

Neuromieli yhdistää kasvatustieteen, erityispedagogiikan, neuropsykiatrisen osaamisen, psyykkisen hyvinvoinnin sekä hermoston toimintaa koskevan tutkimustiedon käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi. Tarkoituksena ei ole selittää ihmistä pelkän hermoston kautta, vaan tuoda yksi tärkeä näkökulma lisää siihen, miksi ajattelemme, tunnemme, opimme, kuormitumme, palaudumme ja toimimme eri tilanteissa eri tavoin.  

Neuromielen ytimessä on ajatus yksilöllisyydestä. Meillä jokaisella on omanlaisemme ominaisuudet, vahvuudet, tarpeet, kokemukset ja tavat reagoida ympäristöön. Se, mikä tukee yhden ihmisen keskittymistä, voi kuormittaa toista. Se, mikä auttaa yhtä palautumaan, ei välttämättä auta toista. Siksi myöskään hyvinvointiin, oppimiseen tai työssä jaksamiseen ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa kaavaa.  

Neuromieli tekee tätä ymmärrystä näkyväksi koulutusten, verkkokurssien, kirjojen ja oppaiden, harjoitusten, musiikin, sensoristen tuotteiden sekä yksilöille, ammattilaisille ja työyhteisöille suunnattujen palvelujen avulla.  Mutta Neuromieli ei ole vain kokoelma palveluita ja tuotteita.  Sen taustalla on suurempi tavoite. 

Neuromieli haluaa edistää neurosensitiivistä yhteiskuntaa, jossa erilaisuutta ei nähdä lähtökohtaisesti puutteena tai ongelmana. Ihminen pyritään kohtaamaan kokonaisena ihmisenä – hänen yksilölliset ominaisuutensa, tarpeensa, kuormitustekijänsä ja erityisesti vahvuutensa huomioiden.  

Neurosensitiivisyys ei Neuromielen ajattelussa tarkoita sitä, että huomioisimme vain neurokirjon ihmiset, vaan se koskee meitä kaikkia. Meillä jokaisella ihmisellä on hermosto, yksilöllinen tapa käsitellä ympäristön informaatiota ja omanlaisensa edellytykset voida hyvin.  Siksi Neuromielen kysymys ei ole ensimmäisenä:  ”Mikä tässä ihmisessä on vikana?”  vaan pikemminkin:  ”Mitä tämä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin, oppiakseen, osallistuakseen ja saadakseen omat vahvuutensa käyttöön?”  

Siitä Neuromielessä oikeastaan on kyse.  Ymmärrä hermostoa. Ymmärrä ihmistä. Ja rakenna maailmaa, jossa erilaisille tavoille olla ihminen - on tilaa.

Heidi Tapaninaho
Neuromielen perustaja ja kehittäjä

Keskiviikko 5.8.2026


Tämä kuva kertoo Neuromielestä kaiken olennaisen tässä hetkessä.

- Heidi Tapaninaho
Neuromielen perustaja ja kehittäjä

Kotisivujen ja verkkokurssien tekeminen on vienyt satoja työtunteja, ja tämä kesä tuntuu menneen vähän niin kuin ”vain ohi”. Sää on tosin suosinut tätä prosessia – ei ole ainakaan säiden puolesta hirveästi harmittanut istua sisällä koneen ääressä.

Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa, siinä keskiyön tienoilla, mainostamaan Neuromielen kotisivuja Facebookissa. Se tuntui yllättävän isolta askeleelta. Kotisivujen tekeminen on nimittäin ollut melkoinen Via Dolorosa. Kaikki on pitänyt opetella alusta alkaen, ja samaan aikaan myös yrityksen palvelut ja tuotteet ovat etsineet lopullista muotoaan.

Kun ajatus siitä, mitä Neuromieli on ja mitä kaikkea se tarjoaa, on tarkentunut matkan varrella, on se väistämättä vaikuttanut myös verkkosivuihin. Tällä hetkellä sivustolla taitaa olla jotakuinkin kolmas visuaalinen versio.

Myös ajatukseni Neuromielen puhe- ja visuaalisesta tyylistä ovat ehtineet muuttua moneen kertaan. Millainen Neuromielen pitäisi olla? Miltä sen pitäisi näyttää? Miltä sen pitäisi kuulostaa? Miten tieteestä, hermostosta, neuropsykiatriasta, hyvinvoinnista ja ihmisen yksilöllisyydestä voisi puhua tavalla, joka olisi samaan aikaan ymmärrettävä, kiinnostava ja Neuromielen näköinen?

Ehkä juuri siksi tätä ”ulostuloa” on tehty pitkään ja hartaasti. Nyt olen kuitenkin tullut yhden tärkeän ajatuksen äärelle. Vaikka visuaalinen ilme ja tapa puhua ovat tärkeitä, vielä tärkeämpää on se, että Neuromieli löytyy. Että sen ideologia, palvelut ja tuotteet ovat ihmisten saavutettavissa. Ja ennen kaikkea se, että Neuromielen ajatus voisi tavoittaa mahdollisimman monen.

Neuromieli pyrkii edistämään ihmisten hyvinvointia hermostolähtöisesti, yhdistäen siihen vahvaa neuropsykiatrista ja psyykkisen hyvinvoinnin asiantuntijuutta. Ihmistä ei tarkastella vain yhden ominaisuuden, diagnoosin, käyttäytymisen tai vaikeuden kautta, vaan kokonaisuutena – yksilönä, joka toimii aina suhteessa omaan kehoonsa, kokemuksiinsa, ympäristöönsä ja muihin ihmisiin.

Neuromielellä on missio. Se pyrkii omalta osaltaan rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokaisella olisi aidosti oikeus olla oma itsensä ja mahdollisuus kokea yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Ja tämä tarkoittaa ihan kaikkia ihmisiä.

Neurosensitiivinen maailma tarkoittaa Neuromielen ajattelussa maailmaa, jossa ihmisten erilaisuutta ei nähdä ensisijaisesti ongelmana, joka pitäisi korjata. Ihminen kohdataan yksilönä – omine erityispiirteineen, tarpeineen, kuormitustekijöineen ja ennen kaikkea vahvuuksineen. Sillä niitä meillä kaikilla on.

Olen monta kertaa käyttänyt esimerkkinä metsää. Puhumme paljon luonnon monimuotoisuuden varjelemisesta. Ymmärrämme, ettei elinvoimainen metsä muodostu siitä, että siellä kasvaa riveittäin täsmälleen samanlaisia puita. Silti ihmisten kohdalla tuntuu välillä siltä, että kaikkien pitäisi olla vähän niin kuin ”samanlaisia puita”.

 Puutarhassakaan emme odota jokaisen kasvin menestyvän samoissa olosuhteissa. Toinen tarvitsee enemmän valoa, toinen viihtyy varjossa. Yksi rönsyilee nopeasti joka suuntaan, toinen kasvaa hitaasti mutta vahvasti. Joku tarvitsee enemmän vettä, joku vähemmän. Emme päättele varjossa viihtyvästä kasvista, että siinä olisi jotakin vikaa, koska se ei kukoista suorassa paahteessa.  Me muutamme olosuhteita.  

Ehkä ihmisyyttäkin pitäisi joskus tarkastella vähän enemmän näin.  Ei kysyä ensimmäisenä:  ”Miksi tuo ihminen ei pärjää niin kuin muut?”  vaan:  ”Mitä juuri tämä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin, oppiakseen, osallistuakseen ja käyttääkseen omia vahvuuksiaan?”  

Siinä ajatuksessa on oikeastaan aika paljon Neuromielen ydintä.  Emme tarvitse maailmaa täynnä samanlaisia puita.  Tarvitsemme ympäristöjä, joissa erilaiset ihmiset voivat kasvaa, kukoistaa ja kuulua joukkoon – omalla tavallaan.  Ja ehkä juuri siksi tänään, kaikkien näiden työtuntien, versioiden, epäilyjen, opettelun ja loputtoman hienosäädön jälkeen, tärkeintä ei enää olekaan se, ovatko kotisivut täydelliset.  Tärkeintä on, että ovi on nyt auki, ja Neuromieli on löydettävissä.

Neuromielen matka on alkanut, tervetuloa mukaan Neuromielen maailmaan!

- Neuromieli

  © 2026 NEUROMIELI