Kun kouluun ei pysty menemään – mitä kouluakäymättömyys kertoo Neuromielen näkökulmasta?

Kouluakäymättömyys - Neuromielen näkökulmana neuroprofiilin, säätelyn, neuroherkkyyden ja ympäristön merkitys.

Kun kouluun ei pysty menemään – mitä koulua- käymättömyys kertoo Neuromielen näkökulmasta?

Kouluakäymättömyyden tietoisuusviikolla puhumme paljon poissaoloista. Neuromielen näkökulmasta huomio kannattaa kuitenkin siirtää poissaolon määrästä siihen, mitä poissaolon taustalla tapahtuu. Mitä jos kouluakäymättömyys kertoo siitä, että yksilön neuroprofiili, säätelyprofiili ja ympäristön vaatimukset eivät kohtaa?

Kysymys ei ole vain siitä, miksi lapsi tai nuori ei mene kouluun - kysymys kuuluu: Miksi juuri tämän lapsen tai nuoren on juuri tässä ympäristössä vaikea olla, toimia ja oppia?

Tätä voidaan lähteä purkamaan Neuromielen käsitteiden avulla.

NEUROPROFIILI – millaisella hermostolla ja tiedonkäsittelyllä oppilas kohtaa koulun?

Jokainen oppilas tulee kouluun oman yksilöllisen Neuroprofiilinsa kanssa. Neuromielessä Neuroprofiililla tarkoitetaan yksilöllistä kokonaisuutta, johon liittyvät esimerkiksi tarkkaavuus, toiminnanohjaus, tiedonkäsittelyn nopeus, oppiminen, muisti, kielellinen ja visuaalinen hahmottaminen, motoriset valmiudet, aistitiedon käsittely sekä sosiaalisen tiedon käsittelyn yksilölliset piirteet. Ne eivät muodosta kaikilla samanlaista kokonaisuutta.

Yksi oppilas tarvitsee enemmän aikaa tiedon käsittelemiseen, toinen tarvitsee liikettä pystyäkseen keskittymään. Kolmas kuormittuu samanaikaisista ärsykkeistä, neljäs tarvitsee tarkat ohjeet päästäkseen tehtävässä alkuun. Viides osaa asian erinomaisesti, mutta ei pysty näyttämään osaamistaan tilanteessa, jossa pitäisi vastata nopeasti koko ryhmän edessä. Lisäksi samalla oppilaalla voi olla sekä huomattavia vahvuuksia, että huomattavia tuen tarpeita.

Jos koulussa nähdään vain käyttäytyminen, nämä erot voivat näyttäytyä aivan toisenlaisina: hän ei aloita, ei keskity, ei osallistu, ei tee tehtäviä - eikä tule kouluun.

Neuroprofiilin näkökulmasta kysymme sen sijaan: Mitä tämän oppilaan tapa käsitellä tietoa ja toimia kertoo siitä, millaisia edellytyksiä hän tarvitsee oppimiselle? Kouluakäymättömyyden selvittämisessä tämä on olennainen kysymys.

Jos ympäristö edellyttää päivästä toiseen juuri niitä toimintoja, jotka ovat oppilaan Neuroprofiilissa kaikkein kuormittavimpia, koulupäivän kuormitus voi muodostua kohtuuttoman suureksi.

SÄÄTELYPROFIILI – mikä kuormittaa ja mikä palauttaa?

Neuroprofiili ei yksin riitä selittämään kuormittumista - tarvitsemme myös ymmärrystä oppilaan Säätelyprofiilista.

Neuromielen Säätelyprofiili kuvaa sitä, miten yksilön vireys, kuormitus ja palautuminen rakentuvat erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Mikä nostaa vireystilaa - mikä laskee sitä? Millaiset aistiärsykkeet kuormittavat? Kuinka paljon sosiaalista kuormitusta oppilas kestää? Miten siirtymät vaikuttavat? Miten ennakoimattomuus vaikuttaa? Miten nopeasti kuormitus kasautuu? Miten oppilas palautuu? Ja ennen kaikkea: Mitkä asiat auttavat hänen hermostoaan säätelemään itseään?

Tämä voi selittää ilmiön, jota koulussa on joskus vaikea ymmärtää. Oppilas pystyy olemaan koulussa maanantaina, tiistainakin hän selviytyy. Keskiviikkona keskittyminen alkaa hajota. Torstaina tulee konflikti ja perjantaina hän ei pääse enää sängystä. Yksittäisiä päiviä tarkastelemalla käyttäytyminen voi näyttää epäjohdonmukaiselta.

Säätelyprofiilin kautta katsottuna siinä saattaa olla hyvinkin selkeä logiikka: kuormitus on kasautunut nopeammin kuin hermosto on ehtinyt palautua. Siksi kouluakäymättömyyden arvioinnissa pitäisi kysyä myös: Mitä tapahtuu koulupäivien välissä? Pystyykö oppilas palautumaan, vai käytetäänkö illat, viikonloput ja lomat koulupäivistä selviytymiseen?

NEUROHERKKYYS – kun ympäristö tuntuu voimakkaammin

Neuromielen käsitteistössä Neuroherkkyys auttaa tarkastelemaan yksilöllisiä eroja siinä, kuinka voimakkaasti hermosto reagoi ympäristöön, ärsykkeisiin, kuormitukseen ja vuorovaikutukseen. Sama koulupäivä ei siis ole hermostollisesti kaikille samanlainen koulupäivä.

Yhdelle käytävän häly on taustamelua - toiselle se on kymmeniä samanaikaisia ääniärsykkeitä. Yksi palautuu välitunnilla - toiselle välitunti on päivän kuormittavin hetki. Yksi innostuu nopeasti vaihtuvista tilanteista - toisen hermosto tarvitsee ennakoitavuutta ja aikaa siirtymiseen. Yksi unohtaa opettajan terävän huomautuksen muutamassa minuutissa - toisen hermosto jää pitkäksi aikaa valmiustilaan.

Neuroherkkyys ei tarkoita heikkoutta - se tarkoittaa, että ympäristön ja hermoston välinen suhde on yksilöllinen. Tällä on kouluakäymättömyyden kannalta suuri merkitys.

Jos neuroherkkä oppilas joutuu päivästä toiseen ylittämään oman kuormituskynnyksensä, ongelma ei välttämättä näy heti poissaoloina. Ensin voi näkyä väsymystä, sitten ärtyneisyyttä, päänsärkyä, vatsakipua, vetäytymistä, nukahtamisvaikeuksia, toiminnanohjauksen heikkenemistä, koulupäivän jälkeisiä romahduksia ja vasta paljon myöhemmin: ”En pysty menemään kouluun.” Siksi poissaolo voi olla hyvin myöhäinen merkki.

RESONANSSI – entä jos ongelma ei olekaan lapsessa tai nuoressa?

Tässä tullaan Neuromielen ajattelun kannalta kaikkein olennaisimpaan kysymykseen - Resonanssiin.

Neuromielen Resonanssimallissa yksilön toimintaa ei tarkastella irrallaan ympäristöstä, vaan toimintakyky rakentuu yksilön, vuorovaikutuksen ja rakenteiden välisessä suhteessa. Siksi saman oppilaan toimintakyky voi olla hyvin erilainen eri ympäristöissä.

Hän voi olla yhdessä tilanteessa vetäytyvä - toisessa aktiivinen. Yhdellä oppitunnilla täysin jumissa - toisella luova ja aloitteellinen. Yhden aikuisen kanssa jatkuvasti konfliktissa - toisen kanssa yhteistyökykyinen. Yhdessä ympäristössä toimintakyvytön - toisessa kukoistava.

Oppilas on sama, mutta se mikä muuttui, oli hänen ja ympäristön välinen suhde. Tätä suhdetta voidaan tarkastella kolmella tasolla:

YKSILÖ - Millainen on oppilaan Neuroprofiili? Millainen on hänen Säätelyprofiilinsa? Miten Neuroherkkyys vaikuttaa hänen kokemukseensa ympäristöstä? Mitkä ovat hänen vahvuutensa? Missä hän tarvitsee tukea?

VUOROVAIKUTUS - Tuleeko oppilas ymmärretyksi? Onko hänellä turvallinen aikuinen? Saako hän pyytää apua ilman häpeää? Tulkitaanko hänen käyttäytymistään tahallisuutena vai informaationa? Kokeeko hän olevansa hyväksytty myös silloin, kun hänen toimintakykynsä pettää?

RAKENNE - Millaisessa ympäristössä hänen odotetaan toimivan? Kuinka paljon päivään sisältyy melua, siirtymiä, sosiaalista kuormitusta, kiirettä, epäselviä odotuksia ja toiminnanohjauksen vaatimuksia? Voidaanko ympäristöä muuttaa? Vai odotetaanko aina, että oppilas muuttuu?

Kouluakäymättömyys voi kertoa resonanssin katkeamisesta

Tämä näkökulma muuttaa olennaisesti tapaa, jolla kouluakäymättömyyttä tarkastellaan. Jos kysymme vain: ”Miksi lapsi ei käy koulua?” etsimme helposti ongelmaa oppilaasta. Resonanssimallin kautta voimme kysyä: ”Mitä tapahtuu tämän yksilön ja tämän ympäristön kohtaamisessa?”

Jos oppilaan Neuroprofiili, Säätelyprofiili ja Neuroherkkyys ovat jatkuvassa ristiriidassa ympäristön vaatimusten kanssa, seurauksena voi olla vähitellen lisääntyvä kuormitus.

Kun kuormitus kasvaa - säätely vaikeutuu. Kun säätely vaikeutuu - toiminnanohjaus heikkenee. Kun toiminnanohjaus heikkenee - koulutehtävien aloittaminen, siirtyminen, keskittyminen ja lähteminen vaikeutuvat entisestään. Ja kun epäonnistumisen kokemukset lisääntyvät - myös kouluun liittyvä turvattomuus voi kasvaa.

Näin voi syntyä itseään vahvistava kehä, ja jossakin vaiheessa näkyväksi tulee se, minkä ympäristö lopulta huomaa: POISSAOLO. Poissaolo ei useimmissa tapauksissa ole kuitenkaan se ongelman alku, vaan pitkän ketjun viimeinen lenkki.

Käyttäytyminen on tietoa

Neuromielen näkökulmasta yksi tärkeimmistä muutoksista tapahtuu siinä, miten katsomme käyttäytymistä.

Oppilas ei aloita tehtävää - Miksi?

Oppilas poistuu tunnilta - Mitä tapahtui juuri ennen sitä?

Oppilas myöhästyy jatkuvasti - Mikä aamussa tai kouluun siirtymisessä kuormittaa?

Oppilas jää pois liikunnasta - Mitä juuri siinä ympäristössä tapahtuu?

Oppilas pärjää koulussa, mutta romahtaa kotona - Kuinka paljon energiaa pärjäämiseen kuluu?

Oppilas ei tule kouluun - Mitä hänen hermostonsa yrittää kertoa?

Käyttäytymisen ei tarvitse olla hyväksyttävää, jotta sitä voidaan yrittää ymmärtää. Ymmärtäminen ei siis poista rajoja tai tavoitteita - se auttaa löytämään oikeat keinot niiden saavuttamiseen.

NEUROMIELENTILA ja TURVAVIRE – kun oppiminen tulee jälleen mahdolliseksi

Neuromielen käsitteistössä Neuromielentila kuvaa yksilön sen hetkistä tapaa olla, toimia ja vastata ympäristön vaatimuksiin. Se rakentuu yksilöllisen Neuroprofiilin, Säätelyprofiilin ja Neuroherkkyyden sekä ympäristön ja vuorovaikutuksen yhteisvaikutuksesta. Neuromielentila ei siis ole pysyvä ominaisuus, vaan se voi muuttua tilanteesta, kuormituksesta ja ympäristöstä toiseen.

Oppimisen kannalta keskeinen Neuromielentila on Turvavire. Turvavire ei tarkoita sitä, että oppilaan pitäisi olla jatkuvasti rauhallinen tai hiljainen, vaan se tarkoittaa riittävän turvallista ja säädeltyä hermoston tilaa, jossa oppilaan voimavaroja vapautuu selviytymisen sijaan osallistumiseen, vuorovaikutukseen, ajatteluun ja oppimiseen.

Turvavireessä oppilaan ei tarvitse käyttää kohtuuttomasti energiaa ympäristöön sopeutumiseen tai oman neurologisen tapansa peittämiseen. Hänen Neuroprofiilinsa ja Neuroherkkyytensä voidaan huomioida, Säätelyprofiilia tukevia keinoja voidaan hyödyntää ja ympäristöä mukauttaa niin, että oppiminen tulee jälleen mahdolliseksi.

Tavoitteena ei siis ole tehdä oppilaasta rauhallista - tavoitteena on rakentaa olosuhteet, jossa hänen hermostonsa voi olla riittävän turvassa oppiakseen.

Oppilas saa liikkua, jos liike auttaa säätelemään. Hän saa aikaa, jos prosessointi tarvitsee aikaa. Hän saa ennakointia, jos ennakoitavuus lisää turvallisuutta. Hän saa vaihtoehtoisia tapoja osoittaa osaamistaan. Hänellä on mahdollisuus vetäytyä kuormituksesta ilman, että sitä tulkitaan epäonnistumiseksi. Ja ennen kaikkea hänellä on kokemus: Minun ei tarvitse muuttua toiseksi ihmiseksi voidakseni kuulua tänne.

Emme tarvitse vain läsnäoloa koulussa – tarvitsemme mahdollisuuden kuulua kouluun

Kouluakäymättömyyden ratkaiseminen ei voi tarkoittaa vain sitä, että oppilas saadaan fyysisesti takaisin rakennukseen. Läsnäolo on tärkeää, mutta sen rinnalla pitäisi kysyä: Millaisena hänen pitää tulla takaisin? Täytyykö hänen jälleen venyä ympäristön vaatimuksiin, vai pystymmekö tällä kertaa rakentamaan ympäristöä myös hänen ympärilleen?

Neuromielen näkökulmasta kouluakäymättömyyden äärellä tarvitaan siksi neljä kysymystä:

Neuroprofiili: Miten tämä oppilas toimii, käsittelee tietoa ja oppii?

Säätelyprofiili: Mikä kuormittaa hänen hermostoaan ja mikä auttaa sitä palautumaan?

Neuroherkkyys: Miten voimakkaasti juuri hänen hermostonsa vastaanottaa ja käsittelee ympäristöä?

Resonanssi: Mitä tapahtuu tämän yksilön, vuorovaikutuksen ja ympäristön kohdatessa?

Näiden jälkeen voimme kysyä jotain paljon hyödyllisempää kuin: ”Miten saamme hänet kouluun?” - voimme kysyä: ”Mitä pitää muuttua, jotta hänen on mahdollista tulla?”

Joskus muutosta tarvitaan oppimisen tuessa, joskus päivän rakenteessa. Joskus aistiympäristössä, joskus vaatimusten määrässä. Joskus vuorovaikutuksessa, joskus palautumisessa. Joskus siinä, miten aikuiset tulkitsevat käyttäytymistä - ja usein vähän kaikissa. Silloin emme enää yritä sovittaa oppilasta väkisin valmiiseen muottiin.

Rakennamme koulua, jossa erilaisilla Neuroprofiileilla, Säätelyprofiileilla ja Neuroherkkyyksillä on mahdollisuus oppia ja kuulua joukkoon. Siinä on Neuromielen ydin.

Erilaisuus ei ole poikkeus, jota koulun pitäisi oppia sietämään. Neuromoninaisuus on lähtökohta, jonka varaan koulu pitäisi rakentaa.

NEUROMIELI ON UUSI NORMAALI.

Kategoriat: : Koulu ja oppiminen