Kuulumisen kokemus suojaa – miksi osallisuus on enemmän kuin koulussa läsnäoloa?
Neuromieli 
Kuulumisen kokemus ja yksilölliset osallistumisen tavat vahvistavat kouluun kiinnittymistä. Miten koulu voi tukea oppilaan osallisuutta?
Oppilas voi olla koulussa joka päivä ja silti kokea, ettei hän kuulu sinne.
Ja oppilas voi olla paljon poissa, mutta kaivata voimakkaasti takaisin yhteisöön, johon hänen on tällä hetkellä liian vaikea osallistua.
Siksi kouluun kiinnittymistä ei voida mitata vain sillä, kuinka monta päivää oppilas istuu koulurakennuksessa.
Läsnäolo ei vielä tarkoita osallisuutta.
Neuromielen näkökulmasta yksi kouluun kiinnittymisen keskeisimmistä kysymyksistä on:
Saako oppilas kokemuksen siitä, että juuri tällaisena minä kuulun tänne?
Osallisuus ei tarkoita samanlaista osallistumista
Koulussa osallistuminen näkyy monella tavalla.
Yksi puhuu paljon.
Toinen kuuntelee.
Yksi haluaa esiintyä.
Toinen näyttää osaamisensa kirjoittamalla.
Yksi hakeutuu ryhmän keskelle.
Toinen tarvitsee enemmän etäisyyttä voidakseen olla mukana.
Jos osallisuus määritellään liian kapeasti, osa oppilaista joutuu jatkuvasti osoittamaan kuulumistaan tavoilla, jotka eivät sovi heidän neurologiselle tavalleen toimia.
Neuromielen Neuroprofiili auttaa tunnistamaan, että oppimisen, vuorovaikutuksen ja osallistumisen tavat ovat yksilöllisiä.
Tavoitteena ei ole saada kaikkia osallistumaan samalla tavalla.
Tavoitteena on rakentaa riittävästi erilaisia reittejä osallistumiseen.
Kuuluminen ei saa edellyttää itsensä peittämistä
Moni neuroerityinen oppilas oppii nopeasti, millaista käyttäytymistä ympäristö häneltä odottaa.
Ole hiljempaa.
Katso silmiin.
Älä liiku.
Älä kysy liikaa.
Älä näytä kuormitustasi.
Älä reagoi niin voimakkaasti.
Ole kuten muut.
Jos yhteisöön kuuluminen edellyttää jatkuvaa oman neurologisen olemisen kontrollointia tai peittämistä, osallistumisella voi olla oppilaalle korkea hinta.
Hän voi näyttää ulospäin pärjäävältä ja samalla käyttää valtavan määrän energiaa siihen, ettei hänen todellinen kuormituksensa näkyisi.
Siksi näkyvä käyttäytyminen ei aina kerro siitä, kuinka turvalliseksi tai mahdolliseksi oppilas tilanteen kokee.
Neuroherkkyys vaikuttaa myös sosiaaliseen ympäristöön
Neuromielen Neuroherkkyydessä huomioidaan se, että yksilöt voivat vastaanottaa ympäristön ärsykkeitä ja vuorovaikutuksen sävyjä hyvin eri tavoin.
Katse.
Äänensävy.
Naurahdus.
Opettajan kiire.
Luokkatoverin kommentti.
Ryhmän tunnelman muutos.
Toiselle nämä ovat ohimeneviä yksityiskohtia. Toinen havaitsee ne nopeasti ja reagoi niihin voimakkaasti.
Siksi psykologinen turvallisuus ei synny pelkästään siitä, ettei kukaan tarkoituksellisesti kohtele oppilasta huonosti.
Se syntyy myös kokemuksesta:
Minut huomataan. Minua kuunnellaan. Minun kokemukseni on tässä yhteisössä totta.
Säätelyprofiili auttaa näkemään vetäytymisen taakse
Kun kuulumisen kokemus heikkenee tai ympäristö kuormittaa jatkuvasti, se voi näkyä oppilaan käyttäytymisessä.
Poissaoloina.
Myöhästymisinä.
Vetäytymisenä.
Ärtyneisyytenä.
Tehtävistä kieltäytymisenä.
Sosiaalisista tilanteista poistumisena.
Neuromielen Säätelyprofiili auttaa kysymään, millä tavalla juuri tämä oppilas reagoi kuormitukseen.
Sen sijaan, että kysymme ensimmäiseksi:
”Miten saamme tämän käyttäytymisen loppumaan?”
voimme kysyä:
”Mitä tämä käyttäytyminen yrittää meille kertoa?”
Neuromielentila syntyy suhteessa ympäristöön
Neuromielen Neuromielentila ei ole pysyvä ominaisuus eikä diagnoosi.
Se kuvaa sitä, millaiseksi yksilön toimintakyky muodostuu hänen Neuroprofiilinsa, Säätelyprofiilinsa, Neuroherkkyytensä ja ympäristön välisessä suhteessa.
Tämä muuttaa olennaisesti tapaa tarkastella koulussa selviytymistä.
Emme kysy vain:
Mikä tässä oppilaassa on vaikeaa?
Kysymme myös:
Mitä tämän oppilaan ja tämän ympäristön välillä tapahtuu?
Tätä suhdetta tarkastelee myös Neuromielen Resonanssimalli.
Yksilö, vuorovaikutus ja rakenteet vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa.
Jos ympäristö ei resonoi oppilaan tarpeiden kanssa, kuormitus kasvaa.
Jos ympäristö pystyy joustamaan, ennakoimaan ja tarjoamaan erilaisia osallistumisen tapoja, toimintakyky voi muuttua merkittävästi.
Kouluun kiinnittyminen rakennetaan ennen poissaoloa
Kouluakäymättömyydestä keskustellaan usein vasta silloin, kun poissaoloja on jo paljon.
Mutta kouluun kiinnittymistä rakennetaan paljon aikaisemmin.
Se rakentuu aamun ensimmäisessä kohtaamisessa.
Siinä, miten opettaja reagoi virheeseen.
Siinä, saako oppilas pyytää taukoa.
Siinä, löytyykö koulusta edes yksi turvallinen aikuinen.
Siinä, voiko osallistua eri tavalla kuin muut.
Siinä, nähdäänkö käyttäytymisen taakse.
Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä:
siinä, kokeeko oppilas olevansa yhteisölle arvokas myös silloin, kun hänen on vaikea toimia sen odottamalla tavalla.
Kuuluminen syntyy kokemuksesta, ettei minun tarvitse muuttua toiseksi ihmiseksi saadakseni olla mukana
Kouluun kiinnittyminen ei ole vain oppilaan ominaisuus.
Se syntyy suhteessa ympäristöön.
Siksi koulupoissaolojen ehkäisy ei ala vasta ensimmäisestä poissaolosta.
Se alkaa yhteisön rakentamisesta.
Yhteisöstä, jossa erilainen tapa ajatella, oppia, reagoida, kommunikoida ja osallistua ei tarkoita automaattisesti väärää tapaa.
Neuromielen näkökulmasta todellinen osallisuus ei tarkoita:
”Sinäkin saat tulla tänne, kunhan pystyt toimimaan kuten muut.”
Se tarkoittaa:
”Sinä kuulut tänne. Rakennetaan yhdessä tapa, jolla sinun on mahdollista olla mukana.”
Siinä voi olla yksi vahvimmista kouluun kiinnittymisen lähtökohdista.
Neuromieli on uusi normaali.
Lue lisää ja tutustu koulutuksiin
- Neuroprofiili – yksilöllinen tapa oppia ja toimia
- Säätelyprofiili – kuormitus, säätely ja palautuminen
- Resonanssimalli – yksilön ja ympäristön yhteensopivuus
- Neuromielen koulutukset kouluille ja oppilaitoksille
Kategoriat: : Koulu ja oppiminen
