Psykologinen turvallisuus – oppimisen, toimintakyvyn ja osallisuuden perusta
Neuromieli 
Miksi psykologinen turvallisuus on oppilaiden oppimisen, toimintakyvyn ja aidon osallisuuden keskeinen edellytys?
Psykologinen turvallisuus kuuluu myös kouluun
Se ei ole ainoastaan aikuisten optimaalisen toimintakyvyn perusta, vaan myös oppilaiden oppimisen ja aidon osallisuuden edellytys
Psykologisesta turvallisuudesta puhutaan paljon työelämässä. Sillä tarkoitetaan ilmapiiriä, jossa ihminen voi tuoda esiin ajatuksiaan, kysyä, pyytää apua, myöntää virheensä ja olla eri mieltä ilman kohtuutonta pelkoa nolatuksi, torjutuksi tai rangaistuksi tulemisesta.
Sama tarve ei kuitenkaan ala vasta työelämässä.
Oppilas tarvitsee psykologista turvallisuutta joka päivä voidakseen käyttää kykyjään, osallistua opetukseen ja rakentaa yhteyttä muihin. Koulu on lapselle ja nuorelle sekä oppimisympäristö että sosiaalinen yhteisö, jossa hän muodostaa käsitystä itsestään oppijana, ryhmän jäsenenä ja ihmisenä.
Siksi psykologinen turvallisuus ei ole opetuksen ympärille rakennettava pehmeä lisä. Se on yksi oppimisen ja osallisuuden keskeisistä mahdollistajista.
Oppiminen sisältää aina sosiaalisen riskin
Oppiminen edellyttää astumista alueelle, jolla kaikkea ei vielä osaa.
Oppilas joutuu esimerkiksi:
- vastaamaan tietämättä varmasti, onko vastaus oikea
- näyttämään keskeneräistä osaamistaan
- kysymään asiaa, jonka muut ehkä jo ymmärtävät
- pyytämään apua
- kokeilemaan uutta ja kohtaamaan epäonnistumisen mahdollisuuden
- ottamaan vastaan palautetta
- kertomaan, ettei ymmärrä annettua ohjetta
- tuomaan esiin oman näkökulmansa ryhmän edessä.
Nämä ovat oppimisen kannalta tavallisia tilanteita, mutta samalla ne ovat ihmisten välisiä riskinottoja. Jos oppilas arvioi, että erehtymisestä seuraa naurua, vähättelyä, leimautumista tai ulkopuolelle jäämistä, vaikeneminen voi tuntua turvallisemmalta kuin osallistuminen.
Tällöin ulospäin näkyvä passiivisuus ei välttämättä kerro kiinnostuksen tai osaamisen puutteesta. Oppilas saattaa suojata itseään tilanteessa, jonka hän kokee sosiaalisesti liian riskialttiiksi.
Psykologisen turvallisuuden käsite (Amy Edmondson) kehitettiin työryhmien tutkimiseen, mutta sen ydin koskee olennaisesti myös koulua: oppiminen vaikeutuu, jos oman keskeneräisyyden näyttäminen ei tunnu mahdolliselta.
Turvallisuus ei tarkoita vaatimusten poistamista
Psykologisesti turvallinen luokka ei ole tila, jossa oppilas välttyy kaikelta epämukavuudelta, palautteelta, pettymyksiltä tai vastuulta. Turvallisuus ei myöskään tarkoita rajattomuutta tai sitä, että kaikkea käyttäytymistä pitäisi hyväksyä.
Turvallisessa oppimisympäristössä voidaan asettaa selkeitä rajoja ja pitää kiinni tavoitteista. Ratkaisevaa on se, miten tämä tehdään.
Oppilaan pitää voida luottaa siihen, että:
- hänen ihmisarvonsa ei riipu suorituksesta
- erehtyminen ei tee hänestä huonoa oppijaa
- apua saa pyytää
- epäselvyydestä saa kertoa
- palautetta annetaan rakentavasti
- erilaisuutta ei käytetä häntä vastaan
- epäasialliseen kohteluun puututaan
- aikuinen on ennakoitava, oikeudenmukainen ja saatavilla.
Selkeät odotukset ja psykologinen turvallisuus eivät siis ole vastakohtia. Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan: oppilas tietää, mitä häneltä odotetaan, mutta hänen ei tarvitse pelätä menettävänsä hyväksyntää, jos hän tarvitsee matkalla apua.
Toimintakyky ei ole vain yksilön ominaisuus
Puhumme helposti oppilaan toimintakyvystä ikään kuin se sijaitsisi kokonaan hänen sisällään. Todellisuudessa se muodostuu aina yksilön ominaisuuksien, senhetkisen tilanteen, tehtävän vaatimusten, ihmissuhteiden ja ympäristön yhteisvaikutuksesta.
Sama oppilas voi toimia yhdessä ryhmässä rohkeasti ja aloitteellisesti mutta toisessa vetäytyä. Hän saattaa osata asian kahden kesken, mutta ei pysty näyttämään osaamistaan koko luokan kuullen. Hän voi osallistua silloin, kun tehtävä ja odotukset ovat selkeitä, mutta jäädä sivuun tilanteessa, jossa sosiaaliset säännöt ovat epävarmoja.
Psykologinen turvallisuus ei yksin ratkaise kaikkia oppimisen tai toimintakyvyn haasteita. Se voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi siihen, uskaltaako oppilas käyttää olemassa olevia taitojaan, kertoa tuen tarpeestaan ja osallistua tilanteeseen omista lähtökohdistaan.
Kysymys ei siis ole vain siitä:
Mitä oppilas osaa?
Vaan myös siitä:
Millaisessa ympäristössä hänen on mahdollista osoittaa osaamistaan ja käyttää toimintakykyään?
Turvallisuuden tunne vapauttaa voimavaroja oppimiseen
Kun oppilas joutuu jatkuvasti tarkkailemaan muiden reaktioita, ennakoimaan nolatuksi tulemista tai varmistamaan paikkaansa ryhmässä, osa hänen huomiostaan suuntautuu sosiaalisen tilanteen hallintaan.
Tämä ei tarkoita, että voisimme päätellä oppilaan sisäisen tilan suoraan hänen käyttäytymisestään. Hiljaisuudella, levottomuudella, vetäytymisellä tai tehtävien välttämisellä voi olla monia erilaisia syitä.
Pedagogisesti on silti olennaista kysyä, kuinka paljon oppilaan voimavaroja kuluu itse oppimisen sijasta ympäristön ennakoimiseen, oman aseman suojelemiseen tai epäonnistumisen peittämiseen.
Turvallisessa ja kannattelevassa ympäristössä voimavaroja voi vapautua:
- tarkkaavuuteen
- ajatteluun ja ongelmanratkaisuun
- kysymiseen
- kokeilemiseen
- palautteen vastaanottamiseen
- yhteistyöhön
- oman osaamisen näkyväksi tekemiseen.
Turvallisuus ei automaattisesti tuota optimaalista toimintakykyä, mutta sen puute voi muodostaa merkittävän esteen toimintakyvyn käyttämiselle.
Aito osallisuus on enemmän kuin paikalla olemista
Oppilas voi olla luokkahuoneessa osallistumatta aidosti. Hän voi noudattaa ohjeita, olla häiritsemättä ja näyttää ulospäin sopeutuneelta, mutta silti kokea, ettei hänen ajatuksillaan, tarpeillaan tai kokemuksillaan ole tilaa.
Aito osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta:
- tulla nähdyksi yksilönä
- kuulua ryhmään ilman oman erityisyyden peittämistä
- vaikuttaa itseään koskeviin asioihin
- ilmaista mielipiteensä
- osallistua itselleen mahdollisella tavalla
- saada tarvitsemaansa tukea
- kokea, että omalla panoksella on merkitystä.
Osallisuus jää helposti näennäiseksi, jos oppilas joutuu pelkäämään, mitä hänen puheenvuorostaan, virheestään, avunpyynnöstään tai erilaisesta tavastaan toimia seuraa.
Yhteys kouluun suojaa ja kannattelee
Kouluun kiinnittymisellä tarkoitetaan kokemusta siitä, että koulun aikuiset ja vertaiset välittävät oppilaasta sekä ihmisenä että oppijana. Siihen sisältyvät kokemus arvostuksesta, tuesta ja kuulumisesta kouluyhteisöön.
Tutkimuksissa vahvempi kouluun kiinnittyminen on yhdistynyt muun muassa parempaan koulussa osallistumiseen, myönteisempiin oppimistuloksiin ja vähäisempiin hyvinvoinnin riskeihin.
Oppilaan kannalta psykologinen turvallisuus rakentuu usein pienistä, toistuvista kokemuksista:
Minut huomataan.
Minua kuunnellaan.
Minulle saa sanoa, jos jokin on vaikeaa.
Virheeni eivät määritä minua.
Minun ei tarvitse selvitä yksin.
Olen edelleen osa tätä ryhmää.
Kaikille sama kohtelu ei aina tuota turvallisuutta
Oppilaiden mahdollisuudet puhua, kysyä, toimia ryhmässä ja tehdä osaamistaan näkyväksi vaihtelevat. Neurokehitykselliset piirteet, oppimisvaikeudet, kielelliset valmiudet, aiemmat kokemukset, mielenterveyden haasteet, syrjintä ja monet muut tekijät voivat vaikuttaa siihen, millaisena oppimistilanne koetaan.
Siksi psykologista turvallisuutta ei rakenneta ainoastaan sanomalla: ”Täällä jokainen saa olla oma itsensä.”
Lupauksen täytyy näkyä myös käytännöissä.
Oppilaille voidaan tarjota erilaisia tapoja osallistua, vastata ja pyytää apua. Ohjeita voidaan selkeyttää, siirtymiä ennakoida ja palautetta antaa tavalla, joka ohjaa ilman häpäisyä. Ryhmän normeihin, kiusaamiseen ja ulossulkemiseen on puututtava johdonmukaisesti.
Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että jokainen oppilas joutuu osallistumaan täsmälleen samalla tavalla. Se tarkoittaa sitä, että jokaiselle rakennetaan todellinen mahdollisuus kuulua, oppia ja onnistua.
Psykologinen turvallisuus rakentuu koko koulun toimintakulttuurissa
Yksittäisellä opettajalla on suuri merkitys, mutta vastuu ei voi olla vain hänen harteillaan. Oppilaiden psykologinen turvallisuus rakentuu koulun rakenteissa, johtamisessa, yhteisissä käytännöissä ja aikuisten välisessä yhteistyössä.
On vaikea rakentaa oppilaille turvallista toimintakulttuuria, jos koulun aikuiset eivät itse uskalla pyytää apua, nostaa esiin epäkohtia tai myöntää virheitään.
Aikuisten keskinäinen toimintakulttuuri välittyy oppilaille:
- siinä, miten ristiriitoja käsitellään
- miten virheisiin suhtaudutaan
- kenen ääntä kuullaan
- miten tuen tarpeista puhutaan
- miten erilaisuuteen vastataan
- ja miten valtaa käytetään.
Psykologinen turvallisuus ei siksi ole koulussa yksittäinen menetelmä tai oppitunti. Se on koko yhteisön tapa kohdata, johtaa, opettaa ja korjata tilanteita.
Ensin on oltava mahdollista tulla mukaan
Oppiminen tarvitsee tavoitteita, harjoittelua, palautetta ja sopivia haasteita. Mutta ennen kuin oppilas voi käyttää näitä mahdollisuuksia hyväkseen, hänen täytyy voida tulla oppimistilanteeseen mukaan riittävän turvallisesti.
Siksi psykologinen turvallisuus kuuluu koulun perustehtävän ytimeen.
Se ei takaa, että jokainen oppilas toimii aina optimaalisesti. Se ei poista oppimisvaikeuksia, kuormitusta, ristiriitoja eikä tuen tarvetta. Se voi kuitenkin vähentää sellaisia ympäristöön ja vuorovaikutukseen liittyviä esteitä, jotka tarpeettomasti rajoittavat oppilaan osallistumista ja osaamisen käyttämistä.
Kun oppilas uskaltaa kysyä, kokeilla, erehtyä, pyytää apua ja tuoda oman näkökulmansa esiin, hän ei ole vain opetuksen kohde.
Hänestä tulee oppimisyhteisön aktiivinen ja arvokas jäsen.
Psykologinen turvallisuus ei ole vain aikuisten optimaalisen toimintakyvyn perusta. Se on myös oppilaan oppimisen, toimintakyvyn ja aidon osallisuuden keskeinen mahdollistaja.
Kategoriat: : Koulu ja oppiminen
