Ensin turva, sitten kouluun kiinnittyminen – psykologinen turvallisuus koulussa
Neuromieli 
Miten psykologinen turvallisuus, turvavire ja yksilöllinen tuki vahvistavat oppimista, osallisuutta ja kouluun kiinnittymistä?
Voiko kouluun kiinnittyä, jos siellä ei tunne olevansa turvassa?
Kouluun kiinnittymisestä puhuttaessa huomio kohdistuu helposti motivaatioon, poissaoloihin, koulunkäynnin taitoihin tai siihen, miten oppilas saataisiin takaisin kouluun.
Neuromielen näkökulmasta vielä perustavampi kysymys kuuluu:
Onko koulussa riittävän turvallista olla oma itsensä?
Turvallisuudella ei tarkoiteta tässä vain fyysistä turvallisuutta. Psykologinen turvallisuus rakentuu kokemuksesta, että yhteisössä saa olla mukana ilman jatkuvaa pelkoa epäonnistumisesta, nolatuksi tulemisesta, torjutuksi tulemisesta tai väärinymmärretyksi tulemisesta.
Neurokirjon ja neuroherkkien oppilaiden kohdalla tähän liittyy vielä yksi tärkeä ulottuvuus: saako koulussa olla olemassa omalla neurologisella tavallaan?
Turvallisuus ei ole vain ajatus – se on myös hermoston kokemus
Oppilas voi tietää olevansa turvallisessa koulussa ja silti hänen hermostonsa voi reagoida ympäristöön kuin uhkaan.
Melu. Kiire. Ennakoimattomat muutokset. Sosiaalinen epävarmuus. Välitunnit. Ruokala. Ryhmätilanteet. Esiintyminen. Toistuvat epäonnistumisen kokemukset. Aistikuormitus. Pelko siitä, ettei pysty täyttämään odotuksia.
Yksittäin pieniltä näyttävät asiat voivat muodostaa kokonaisuuden, joka kuormittaa oppilaan säätelyjärjestelmää päivästä toiseen.
Siksi Neuromielen näkökulmasta psykologista turvallisuutta ei voida tarkastella irrallaan hermoston säätelystä.
Turvavire kuvaa tilaa, jossa ympäristön vaatimukset ja yksilön käytettävissä olevat voimavarat ovat riittävässä tasapainossa. Turvavire ei tarkoita jatkuvaa rauhallisuutta. Oppilas voi olla innostunut, aktiivinen, liikkuva, äänekäs tai jännittynyt ja silti kokea olonsa turvalliseksi.
Ratkaisevaa on, joutuuko hermosto jatkuvasti puolustautumaan ympäristöä vastaan.
Sama kouluympäristö ei ole kaikille sama
Neuromielen Neuroprofiili auttaa tarkastelemaan yksilöllisiä neurologisia ominaisuuksia kokonaisuutena.
Yhdelle melu on taustahälyä. Toiselle se kuormittaa niin paljon, että keskittyminen opetukseen käy lähes mahdottomaksi.
Yksi pystyy vastaamaan opettajan kysymykseen spontaanisti. Toinen tarvitsee aikaa tiedon prosessointiin.
Yksi palautuu välitunnilla kavereiden seurassa. Toiselle juuri välitunti on päivän kuormittavin hetki.
Tämän vuoksi ympäristön turvallisuutta ei voida arvioida vain aikuisen näkökulmasta.
Ympäristö voi olla aikuisen mielestä turvallinen ja oppilaan hermostolle silti kuormittava.
Säätelyprofiili kertoo, mitä kuormituksessa tapahtuu
Neuromielen Säätelyprofiili kuvaa yksilöllisiä tapoja reagoida kuormitukseen ja palautua siitä.
Kuormittunut oppilas voi muuttua levottomaksi, vetäytyä, jähmettyä, ärtyä, hiljentyä, kieltäytyä tehtävistä tai menettää kykynsä toimia tavalla, johon hän tavallisesti pystyy.
Ulospäin nämä voivat näyttää käyttäytymisongelmilta tai motivaation puutteelta.
Mutta mitä tapahtuu, jos kysymmekin:
Mitä tämän käyttäytymisen alla tapahtuu?
Kun käyttäytymistä tarkastellaan säätelyn näkökulmasta, huomio siirtyy siitä, miten oppilas saadaan tottelemaan, siihen, mitä hän tarvitsee pystyäkseen toimimaan.
Neuroherkkyys vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti ympäristö koetaan
Neuromielen Neuroherkkyys tuo tarkasteluun sen, kuinka voimakkaasti yksilö vastaanottaa, käsittelee ja reagoi ympäristön ärsykkeisiin, vuorovaikutukseen ja kuormitukseen.
Sama ääni, katse, kommentti, kiire tai sosiaalinen tilanne voi olla yhdelle lähes merkityksetön ja toiselle voimakkaasti kuormittava.
Siksi koulun turvallisuutta ei voida rakentaa ajatukselle, että kaikkien pitäisi kestää sama määrä kuormitusta samalla tavalla.
Yhdenvertaisuus ei tarkoita samanlaista kohtelua.
Se tarkoittaa sitä, että erilaisilla ihmisillä on aidosti mahdollisuus osallistua.
Neuromielentila syntyy yksilön ja ympäristön kohtaamisessa
Neuromielen käsitteistössä Neuromielentila kuvaa yksilön senhetkistä toiminnallista tilaa, joka rakentuu Neuroprofiilin, Säätelyprofiilin, Neuroherkkyyden ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa.
Oppilaan toimintakyky ei siis ole muuttumaton ominaisuus.
Sama oppilas voi yhdessä ympäristössä kukoistaa ja toisessa lamaantua.
Kun ympäristö tukee yksilöllistä neurologista tapaa olla, kuormitus pysyy hallittavana ja oppilas kokee kuuluvansa joukkoon, osallistumisen mahdollisuudet kasvavat.
Kun ympäristön vaatimukset ja yksilön tarpeet ajautuvat jatkuvasti ristiriitaan, syntyy kuormitusta.
Neuromielen Resonanssimallissa huomio ei siksi kohdistu vain lapseen.
Tarkasteluun tulevat yhtä aikaa yksilö, vuorovaikutus ja rakenteet.
Jos oppilas ei pysty tulemaan kouluun, kysymys ei ole vain siitä, mitä oppilaassa pitäisi muuttaa.
On kysyttävä myös:
Mitä meidän pitäisi muuttaa ympäristössä, vuorovaikutuksessa tai koulun rakenteissa, jotta osallistuminen tulisi jälleen mahdolliseksi?
Kouluun kiinnittyminen alkaa kokemuksesta: minä saan kuulua tänne
Kouluun kiinnittymistä ei rakenneta pelkästään läsnäoloprosenteilla.
Sitä rakennetaan jokaisessa kohtaamisessa.
Kun oppilas kokee, että hänet huomataan ennen suoritusta, hänen kokemuksensa otetaan vakavasti, hänen erityispiirteitään ei tulkita tahallisuudeksi ja hänen ei tarvitse jatkuvasti peittää itseään selviytyäkseen, syntyy jotain olennaista:
kokemus kuulumisesta.
Ja ehkä juuri siitä kouluun kiinnittyminen alkaa.
Ei kysymyksestä:
”Miten saamme tämän oppilaan takaisin kouluun?”
Vaan kysymyksestä:
”Millainen koulun täytyy olla, jotta tämän oppilaan on mahdollista tulla sinne?”
Neuromieli on uusi normaali.
Lue lisää ja tutustu koulutuksiin
- Neuroprofiili – yksilöllinen tapa oppia ja toimia
- Säätelyprofiili – kuormitus, säätely ja palautuminen
- Resonanssimalli – yksilön ja ympäristön yhteensopivuus
- Neuromielen koulutukset kouluille ja oppilaitoksille
Kategoriat: : Koulu ja oppiminen
