Mitä neuroaffirmatiivisuus tarkoittaa?
Neuromieli 
Neuroaffirmatiivisuus tarkoittaa neurodiversiteetin arvostamista ja yksilön tarpeisiin vastaamista ilman normaaliksi muuttamisen tavoitetta.
Neuroaffirmatiivisuus tarkoittaa neurodiversiteetin tunnistamista ja arvostamista sekä yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista ilman tavoitetta muuttaa ihmistä neurotyypillisen kaltaiseksi. Neuroaffirmatiivinen toimintatapa ei kiellä vaikeuksia tai tuen tarvetta. Se siirtää huomion ihmisen korjaamisesta ympäristön, vuorovaikutuksen ja tuen yhteensopivuuteen.
Mitä neuroaffirmatiivisuus tarkoittaa?
Neuroaffirmatiivisuus on tapa ymmärtää ja kohdata neurologista moninaisuutta. Ihmisten aivot ja hermostot käsittelevät tietoa, aistiärsykkeitä, vuorovaikutusta ja toimintaa eri tavoin. Autismikirjo, ADHD, Touretten oireyhtymä, oppimisvaikeudet ja muut neurokehitykselliset piirteet nähdään osana tätä inhimillistä vaihtelua.
Neuroaffirmatiivinen toimintatapa tunnustaa oikeuden olla oma itsensä ja oikeuden saada tukea. Tavoitteena ei ole romantisoida vaikeuksia, vaan vähentää tarpeetonta kuormitusta, poistaa osallistumisen esteitä ja tukea toimintakykyä.
Mitä neurodiversiteetti tarkoittaa?
Neurodiversiteetti tarkoittaa ihmisten neurologista moninaisuutta. Käsite kuvaa tätä vaihtelua samaan tapaan kuin biodiversiteetti kuvaa luonnon monimuotoisuutta. Neurotyypillinen ja neuroepätyypillinen kuvaavat erilaisia tapoja käsitellä tietoa ja toimia suhteessa ympäristön tavanomaisiin odotuksiin.
Neurodiversiteetin näkökulma ei tarkoita, että diagnoosit, vammaisuus tai yksilölliset tuen tarpeet lakkaisivat olemasta. Se muistuttaa, ettei ihmisarvo, osallisuus tai oikeus tulla kuulluksi riipu toimintakyvyn tasosta.
Miten neuroaffirmatiivisuus eroaa hyväksymisestä?
Hyväksyminen voi jäädä passiiviseksi ajatukseksi: ihminen saa olla sellainen kuin on. Neuroaffirmatiivisuus näkyy myös tekoina. Se tarkoittaa saavutettavampaa ympäristöä, vaihtoehtoisia osallistumistapoja, selkeää viestintää ja sitä, että ihmisen omat kokemukset otetaan tuen suunnittelun lähtökohdaksi.
Pelkkä ystävällinen asenne ei riitä, jos toimintatavat pakottavat peittämään piirteitä, sietämään kohtuutonta kuormitusta tai osoittamaan osaamista vain yhdellä tavalla.
Mitä neuroaffirmatiivisuus ei tarkoita?
- Se ei tarkoita tuen tarpeiden tai toimintarajoitusten kieltämistä.
- Se ei tarkoita, että kaikki haastavat tilanteet hyväksytään muuttamatta mitään.
- Se ei tarkoita diagnoosien tekemistä ilman ammatillista arviointia.
- Se ei tarkoita saman menetelmän käyttöä kaikille neurokirjon ihmisille.
- Se ei tarkoita, että yksilö jätetään selviytymään yksin vahvuuksiinsa vedoten.
Neuroaffirmatiivinen tuki voi olla hyvin tavoitteellista. Tavoitteet valitaan kuitenkin turvallisuuden, hyvinvoinnin, kommunikoinnin, oppimisen ja omannäköisen osallisuuden perusteella – ei vain siksi, että käyttäytyminen näyttäisi ulospäin tavanomaisemmalta.
Miten neuroaffirmatiivisuus näkyy koulussa?
Koulussa neuroaffirmatiivisuus tarkoittaa oppilaan toiminnan tarkastelemista tarpeiden, kuormituksen ja ympäristön näkökulmasta. Kun oppilas ei pääse aloittamaan tehtävää, kuormittuu tilanteessa tai tarvitsee liikettä keskittyäkseen, ensimmäinen kysymys ei ole ”miten saamme tämän käytöksen loppumaan?”, vaan ”mitä tämä kertoo tilanteesta ja millainen tuki auttaisi?”
Neuroaffirmatiivinen koulu tekee oppimisen rakenteen näkyväksi, ennakoi muutoksia, huomioi aistiympäristön, sallii toimivia säätelykeinoja ja tarjoaa vaihtoehtoja osallistumiseen sekä osaamisen osoittamiseen. Tutustu Neuromielen Neurokirjo koulussa -kokonaisuuteen.
Miksi käyttäytymistä tarkastellaan pintaa syvemmältä?
Näkyvä käyttäytyminen on vain osa tilannetta. Vetäytymisen taustalla voi olla aistikuormitus, aloittamisen vaikeus, epäselvä ohje, sosiaalinen epävarmuus tai tarve palautua. Levottomuus voi auttaa ylläpitämään vireyttä, ja hiljaisuus voi kertoa siitä, että puheen tuottaminen on kuormituksessa vaikeutunut.
Kun käyttäytyminen tulkitaan heti tahalliseksi vastustamiseksi, tuki voi kohdistua väärään asiaan. Neuroaffirmatiivinen tarkastelu etsii toiminnan tarkoitusta ja rakentaa ratkaisua yhdessä oppilaan kanssa.
Miten oppilaan oma kokemus huomioidaan?
Oppilas on oman kokemuksensa tärkeä asiantuntija. Hänen kanssaan voidaan selvittää, mitkä tilanteet kuormittavat, millainen ohjeistus auttaa, miten palautuminen onnistuu ja millä tavoin hän haluaa osallistua. Kommunikointiin tarjotaan tarvittaessa puheen rinnalle kirjoittamista, kuvia, asteikkoja tai muuta yksilöllistä tukea.
Kuuleminen ei tarkoita, että oppilaan pitäisi itse keksiä kaikki ratkaisut. Aikuinen kantaa vastuun turvallisuudesta, vaihtoehtojen tarjoamisesta ja sovittujen tukitoimien toteutumisesta.
Miten kielenkäyttö voi olla neuroaffirmatiivista?
Kunnioittava kieli välttää häpeää, vähättelyä ja oletusta siitä, että neurotyypillinen tapa toimia olisi ainoa oikea. Ihmiset käyttävät itsestään erilaisia sanoja: joku sanoo olevansa autistinen, toinen puhuu autismikirjon henkilöstä, ja joku käyttää muuta ilmaisua. Yksilön omaa sanavalintaa on hyvä kunnioittaa.
Kielen lisäksi ratkaisee tapa, jolla ihmisestä puhutaan. Vahvuuksien tunnistaminen ei saa peittää tuen tarpeita, eikä vaikeuksien kuvaaminen saa typistää ihmistä diagnoosiksi tai ongelmaksi.
Mitä on maskaaminen ja miksi se pitää tunnistaa?
Maskaaminen tarkoittaa omien neuroepätyypillisten piirteiden peittämistä tai muiden toimintatapojen tietoista jäljittelyä hyväksynnän ja turvallisuuden saavuttamiseksi. Oppilas voi esimerkiksi pakottaa itsensä katsekontaktiin, pidätellä liikehdintää, harjoitella vastauksia etukäteen tai peittää sen, ettei ymmärtänyt ohjetta.
Maskaaminen voi tehdä tuen tarpeesta näkymättömän ja kuluttaa paljon voimavaroja. Neuroaffirmatiivinen ympäristö ei palkitse selviytymistä vain siksi, että kuormitus ei näy ulospäin. Lue lisää: Miten autismikirjon piirteet näkyvät koulussa?
Miten neuroaffirmatiivinen tuki rakennetaan?
- selvitä vahvuudet, kiinnostuksen kohteet, kuormitustekijät ja yksilölliset tarpeet
- kuuntele henkilön omaa kokemusta ja kunnioita hänen tapaansa kommunikoida
- muokkaa ympäristöä ennen kuin vaadit yksilöä sopeutumaan siihen
- tee ohjeista, aikatauluista ja odotuksista selkeitä
- salli turvalliset itsesäätelyn keinot ja riittävä palautuminen
- tarjoa useita tapoja osallistua, oppia ja osoittaa osaamista
- aseta tavoitteet yhdessä ja arvioi, lisäävätkö ne hyvinvointia sekä toimijuutta
- tunnista tuen tarve myös silloin, kun henkilö suoriutuu ulospäin hyvin
- vältä oletuksia diagnoosin perusteella ja arvioi tuki yksilöllisesti
Voiko neuroaffirmatiivisuus sisältää taitojen harjoittelua?
Kyllä. Kommunikointia, toiminnanohjausta, tunteiden tunnistamista, arjen taitoja ja sosiaalisissa tilanteissa toimimista voidaan harjoitella neuroaffirmatiivisesti. Ratkaisevaa on harjoittelun tarkoitus ja tapa.
Harjoittelun tulisi lisätä ihmisen autonomiaa, turvallisuutta ja mahdollisuuksia tulla ymmärretyksi. Sen tavoitteena ei tulisi olla harmittomien neuroepätyypillisten piirteiden poistaminen tai jatkuva mukautuminen muiden odotuksiin oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Miten neuroaffirmatiivisuus liittyy kuormitukseen?
Neuroepätyypillinen ihminen voi käyttää ympäristössä paljon energiaa aistiärsykkeiden suodattamiseen, toimintansa ohjaamiseen, sosiaalisten vihjeiden tulkitsemiseen ja piirteidensä peittämiseen. Kun vaatimukset ylittävät käytettävissä olevat voimavarat, oppiminen ja toimintakyky heikkenevät.
Neuroaffirmatiivinen tuki tunnistaa kuormituksen ajoissa ja vähentää sitä ennakoivasti. Lisää aiheesta: Miten kuormitus vaikuttaa oppimiseen?
Miten neuroaffirmatiivisuus hyödyttää koko kouluyhteisöä?
Selkeät ohjeet, ennakoitavat rakenteet, aistiympäristön huomioiminen ja vaihtoehtoiset osallistumistavat auttavat monia muitakin kuin diagnoosin saaneita oppilaita. Samalla henkilöstön tulkinnat tarkentuvat: keinottomuus vähenee, kun käyttäytymisen taustalla olevia tarpeita osataan tunnistaa.
Neuroaffirmatiivisuus vahvistaa psykologista turvallisuutta. Oppilaan ei tarvitse käyttää kaikkea energiaansa erilaisuuden piilottamiseen, vaan hän voi suunnata voimavarojaan oppimiseen ja yhteisöön osallistumiseen.
Usein kysyttyä neuroaffirmatiivisuudesta
Tarkoittaako neuroaffirmatiivisuus sitä, ettei diagnooseja tarvita?
Ei. Diagnoosi voi auttaa ymmärtämään toimintaa, saada palveluja ja turvata oikeuksia. Neuroaffirmatiivisuus vaikuttaa siihen, miten diagnoosia käytetään: ihmistä ei typistetä diagnoosiksi eikä hänen yksilöllisiä tarpeitaan päätellä pelkän diagnoosin perusteella.
Saako neuroaffirmatiivisessa työssä puhua vaikeuksista?
Kyllä. Vaikeuksista, toimintarajoitteista ja tuen tarpeista pitää puhua tarkasti. Olennaista on, ettei niitä kuvata moraalisina puutteina tai syynä vähäisempään ihmisarvoon.
Onko neuroaffirmatiivisuus vain autismiin liittyvää käsitettä?
Ei. Käsitettä käytetään laajasti neurokirjon ja muun neurologisen moninaisuuden yhteydessä, kuten ADHD:n, Touretten oireyhtymän ja oppimisvaikeuksien kohdalla. Lue myös: Miten aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden haasteet näkyvät koulussa?
Mistä opettaja voi aloittaa?
Opettaja voi aloittaa kysymällä, mikä nykyisessä ympäristössä tukee tai vaikeuttaa oppimista. Seuraavaksi hän voi valita yhden konkreettisen muutoksen, kuten ohjeen tekemisen näkyväksi, rauhallisen työskentelypaikan tai vaihtoehtoisen vastaamistavan, ja arvioida sen vaikutusta yhdessä oppilaan kanssa.
Neuroaffirmatiivisuus on kohtaamisen ja rakenteiden muutos
Neuroaffirmatiivisuus ei ole yksittäinen menetelmä tai myönteinen iskulause. Se näkyy ihmisen omaa tapaa kunnioittavassa kohtaamisessa, yksilöllisessä tuessa ja saavutettavassa ympäristössä. Ihmistä ei tarvitse muuttaa toisenlaiseksi. Sen sijaan rakennetaan tilanteita, joissa hän voi kuulua joukkoon, oppia ja toimia omana itsenään.
Neuromielen Neurokirjo koulussa -kokonaisuus auttaa muuttamaan neuroaffirmatiiviset periaatteet koulun käytännöksi.
Asiantuntija: Heidi Tapaninaho, kasvatustieteen maisteri, erityispedagogiikan asiantuntija ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Neuromieli yhdistää opetuksen, erityispedagogiikan, hermoston säätelyn ja neuroaffirmatiivisen kohtaamisen näkökulmia.
Kategoriat: : Koulu ja oppiminen
